Juhlavaateasiaa alkoi jo tulla korvista, joten välillä piti loikata vähän muihin teemoihin. Kokeilin huhtikuun SK:ssa ollutta nättiä lyhythihaisen paidan kaavaa, ja samalla kokeilin, miten onnistuu raitatrikoon leikkaaminen täysvinoon. Kankaana oli Huuto.netistä ostettu isohko pala ohutta singleä, joka oli sopivan havillista tähän kokeiluun.

Leikkaaminen oli vaikeaa, koska yritin kohdistaa sivusaumat samoille kohtaa raitoja, ja vielä niin, että sivusaumojen kohdalle muodostuisi 'kulmat'. Vaikeammaksi sen teki vielä se, että olin melkoisen väsynyt - leikkelin siis viime yönä. Kangasta kului aika törkeästi sellaiseen säätämiseen... tai siltä tuntui, mutta ei mulla lopulta, hihojen ja kaitaleiden leikkaamisen jälkeen jäänyt kovin paljoa hukkapaloja kuitenkaan.

Valmis:

1731517.jpg

Tässä tilannekuvassa näkyy sivusaumoista se, jonka kanssa kohdistelut onnistuivat paremmin.

1731490.jpg

Toisesta sivusaumasta ei sitten kannatakaan puhua mitään... Mutta paita on kiva, ja malli on hyvä. :) Ainiin, helmaan lisäsin 5 cm pituutta, se oli ainoa muokkaus minkä kaavaan tein.

Sain tänään Myllymuksuilta tilaamani "pipari"kukkaisen viskoosilycran, joten toivottavasti ehdin jossain välissä vielä siitä tekemään tällä samalla kaavalla. Ja itseasiassa tämän kaava nyt inspiroi mua erinäisiin tuunaus- ja uusioprojekteihinkin, mutta tuleeko toteutettua ikinä, enpä tiedä. Ideoita kun tulee ja menee.