Anoppi antoi kesällä vanhoja vaatteitaan mulle uusiokäyttöön. Yksi niistä oli beigenvärinen paitajakku, vähän sellainen safarihenkinen. Luulin ottaneeni siitä kuvan ennen kuin pilkoin sen, mutta eipä löytynyt mistään - harmi, näette nyt sitten vain lopputuloksen...

Kangas oli paksuhkoa puuvillaa, ja anopin ehdotuksen mukaisesti päätin tehdä siitä Linnealle housut. Ne edelliset kukkasamettihousut olivat sen verran hyvät että samalla kaavalla leikkelin nyt nämäkin, mutta pituutta laitoin niin paljon kuin jakusta irtosi. Jakussa olleet rintataskut ratkoin irti ja tikkasin ne reisitaskuiksi. Vyötärökaitaleen korvasin resorilla.

Housut näyttivät tässä vaiheessa tältä...

1857067.jpg

Kuvasta ei näy kovin selvästi, mutta jakun taskujen paikat näkyivät beigessä kankaassa tummempina, tuossa lahkeiden alaosassa. Totesin että kangas kaipaa uutta väriä pintaan, mikä sopikin hyvin, sillä mulla oli paketti "burgundin" sävyistä väriä ja muutakin värjättävää odottamassa. Siksi ompelin housut jo valmiiksi sen värisillä langoilla kuin arvelin lopputuloksen olevan. Vyötäröresoriksi laitoin tuota violettia, koska se tuntui sellaiselta mikä nätisti peittyy uudella värillä.

Suunnittelin ensin laittavani housunlahkeisiin kuminauhaa, mutta sovituksen jälkeen totesin lahkeet liian lyhyiksi siihen. Violettia resoria taas ei ollut enempää, joten sitä en saanut lahkeisiin laitettua. Päätin heittää housut pyykkiin ja värjäykseen tällaisina, ja lisäksi värjätä palan valkoista resoria. Lahkeiden kohtalon päättäisin sitten kun näkisin housujen ja eri väristen resorien värjäystuloksen.

Värjäykseen oli menossa myös puuvillainen neulejakku sekä kaameat lapsen kasarifarkut (vai ysäri-?), joista olin etukäteen jo uusinut vyötärönseutua - ovat kuvassa vielä ilman kuminauhaa. Farkuista irrotetut taskutkin päätin värjätä siltä varalta että tarvin joskus polvipaikkamateriaalia. Kuvassa myös se valkoinen resori.

1857074.jpg

Ja sitten lopputuloksiin..

Linnean uudet housut onnistuivat oikein hyvin. Koska valkeasta resorista tuli lähes saman sävyinen kuin violetistakin, laitoin sitä sitten lahkeensuihin. Ei kyllä pahemmin näy kuvasta ne lahkeensuut...

1859606.jpg

Aava sai kammotushaalistushousuista ihan kivat myös.

1860149.jpg

Taskunpaikathan noissa näkyy tummempina toki, mutta sama se. Muutenkin se vanha haalistuskäsittely kuultaa uuden värin alta, mutta kotihousuiksi nuo on oikein hyvät, ja juuri nyt sopivan kokoiset.

Oma jakkuni värjääntyi erinomaisesti ja on ehdottomasti pidettävämpi tämmöisenä:

1859607.jpg

Että sellaista. Värjääminen on kyllä hirmu hauskaa ja jännää puuhaa, mutta mietin vain että onkohan kovin ympäristöystävällistä se aine. Tuskin, onhan siinä ruksikin paketin kyljessä. No, onneksi ne väripaketit myös maksavat aika paljon, joten ei tule kovin heppoisin perustein tuohon puuhaan ryhdyttyä. Tällä kertaa kuitenkin lopputulokset olivat hinnan ja myrkytyksen arvoisia - kolme vaatetta sai uuden elämän. :)